Kyllä kissatkin tykkäävät Slumberhousesta! En muistanut erityisesti kysäistä Pear + Olivesta, mutta teenpä sen seuraavalla käyttökerralla.
Pear + Olivessakin on aivan mahtava kesto.
Vietin eilisen Jeken seurassa, niukalla annostelulla tuo kestää ihan minkä tahansa käytön. Asioista voi toki olla eri mieltä, mutta itse pidän kyllä Jekeä ehkä parhaana haistamistani voimakkaista tervaisista savutuoksuista. Patchouli 24 on vetänyt minua puoleensa heti ensikokeilusta alkaen, mutta se on minulle vähän päänsärkyisä etenkin ensimmäisten tuntien aikana, siinä on jotain terävyyttä, josta en nauti - ja vanilja kulkee siinä jotenkin ihan erillisenä - vaikkakin hauskana - juonteena. Tänä talvena on tullut käytettyä sitä vain kaksi kertaa, vaikka oikein odotin kylmiä ilmoja, ajattelin sen toimivan paremmin niillä. Jeke on sitkas, vahva ja pehmeä, benzoiini tulee osaksi tuoksua aivan toisella tavalla kuin Patchoulin vanilja. Tuoksu kehittyy rauhallisesti suolaisesta ja terävästä savusta pehmeään benzoiiniin - ja kestää helposti toista vuorokautta. Saattaapa päätyä ostoslistalle

.
Profumum Roman Fumidus on tosin haistamatta. Arsoa en laske tähän teemaan, se ei ole ollenkaan näin savuisa. Cartierin Heureissa oli kevennetty ja kaunistettu versio Pathouli 24:stä - sekin on tervasavun ystävälle nuuhkimisen arvoinen.
Kyllä näistä indietekijöistäkin näköjään kiinnostavia löytyy. Myös Oliver & Co herättää edelleen innostusta, ihanaa kun tuossa Discovery Packissa on kunnolla mehua.