Jaahas, kai tästäkin jonkinlaisen keskustelun saa aikaiseksi. Vaikkapa sitten yksinpuhelun.
Kuten toisessa ketjussa jo kerroin, että Amouage ei kiinnostanut minua pitkään aikaan, koska pelkäsin tuoksujen olevan todella voimakkaita itämaisia. Lisäksi hinta hirvitti ja ajattelin, ettei minulla ikinä näihin olisi edes varaa. Viime vuoden puolella sitten innostuin tilaamaan näytteen naisten Interludesta, koska eräällä palstalla siitä oltiin niin innoissaan. Näytteen tilattuani luin, että miesten versio on parempi. Meni syveen sekä saveen, en pitänyt tuoksusta ja kiinnostus taloa kohtaan lopahti taas. Nyt kun aikaa on taas kulunut ja Amouage on ollut keskustelupalstoilla esillä, kiinnostus on kasvanut pikku hiljaa. Pullotkin ovat alkaneet kiehtomaan. Nyt talolta on tullut Opus VII, josta parfumistat ovat intoileet ja se on saanut paljon kehuja. Minuakin kiinnostaa se. Kun sitä tipahtaa Neroliin, tilaan näytteen. Pullo on musta, tykkään.
Tällä viikolla minulle saapui miniatyyrisetti naisten tuoksuista. Se pitää sisällään seuraavat tuoksut: Dia, Gold, Lyric, Jubilation 25, Reflection ja Epic. Tosin luulin saavani Epicin tilalle Ubarin. Kaikki nämä olivat mulle tuntemattomia, mutta tätä ennen olen ahistellut Interlude Womanin, Opus VI:n, Memoir ja Honour Womanin.
Ei tämä setti ihan huono hankinta ollutkaan. Voisin kokoilla tänne vähän fiiliksiä kokeiluista. Ensimmäisenä päivänä kokeilin
Epic Womania ja huh huh. Ruusua ja paljon kaikkea kovasti tuhtia. Päänsärkyvaara! Olin lähdössä töihin ja tuoksu häiritsi mua niin paljon, että se oli vain pestävä pikaisesti pois. Kokeilen tätä uudelleen vielä, varmasti rauhoittuu alun jälkeen, mutta sinne saakka en päässyt. Laitoinkin sitten
Diaa, joka tuntuu olevan monen suosikki. Alussa on aldehydejä, jotka eivät kestäneet kauaa. Ei ollut paha, joten laitoin lisää ja päätin lähteä töihin Dia ylläni. Dia muuttui nopeasti kalliiksi voiteen tuoksuksi. Tuoksui hyvältä, mutta en ihan voiteen tuoksusta maksaisi sitä mitä näistä pyydetään. Tuoksuin kuitenkin hyvältä koko päivän, ja dry down oli erityisen hyvä, ei enää voidemainen, mutta en osaa kuvailla sitä. Tuoksui vain hemmetin hyvältä se loppu

Tätä toivoisin pääseväni suihkuttamaan iholle, jotta pääsisin haistelemaan tätä voimakkaampana. En kuitenkaan voinut töihin laittaa paljoa.
Kosmoskukka, oletko kokeillut näitä? Monessa on aldehydejä ja ruusua ja niistähän sinä taidat tykätä?
