Jaakiem kirjoitti:
Jules kirjoitti:
Ennen koko pullon ostamista ostin Fougere Royalista kolme näytettä noin vuoden aikavälillä, ja niinhän siinä kävi, etten voinut tätä unohtaa. Että mitäkö tykkään? No, täytyy sanoa, että minähän tykkään!!
Tuossa on järkeä. Harmi vain, että nykyään tuntuu, ettei uskalla odottaa noin pitkään, kun kumminkin ehtivät lakkauttaa tuoksun siinä välissä.
Jules kirjoitti:
Olen huono kuvailemaan tuoksuja, vaikka tunnen vahvasti ne mielikuvat, joita ne herättävät. FR:sta päällimmäisinä mielikuvina voisin sanoa puhtaan luonnon, "sivistyneisyyden" ja klassisen luonteen sekä ajattomuuden, jalouden. Aika suurpiirteistä, mutta paremmin en nyt osaa kuvailla. Tämän kanssa tunnen olevani kuin kotonani, olin sitten missä hyvänsä.
Hyvin kuvailtu ja vielä paremmin kuvattu. Eikö tuo tuoksu ole saanut myös kritiikkiäkin blogeissa? Kiva kuulla, että tuo voisikin olla tutustumisen arvoinen.
Kiitos, Jaakiem! Niinhän se on kaikkien asioiden kanssa, että toiset tykkää, toiset ei. Olen lukenut blogeista myös negatiivista kritiikkiä FR:sta, mutta mistä niitä tietää. Kun Bach aikoinaan valittiin erään kirkon kanttori-urkurin virkaan, joku valintalautakunnan jäsen oli sanonut jotenkin siihen suuntaan, että valitaan nyt sitten tuo J.S.Bach, kun pätevämpiäkään ei nyt ole tarjolla. En muista tarinaa tarkemmin, mutta jotenkin vielä halveksivammin he olivat sanoneet. Mitähän lautakunta tuumaisi nyt, jos tietäisi, mikä merkitys Bachilla on ollut musiikin historiassa ja muutenkin. Taitaisivat hävetä silmät päästään. Ainakin saisivat hävetä. Aika kaukaa haettu vertaus, mutta vertaus kuitenkin.
Minulle FR tuntuu sopivalta, mutta ilman muuta löytyy heitä, jotka sitä inhoavat. Ei auta kuin luottaa omaan nenään. Vaikka tämä on minusta hieno ja oman tuntuinen tuoksu, ei sitä arvaa toisille suositella.
PS. Voisin kuvitella, että Cartwrightin Ben käyttäisi Fougere Royalia juhlallisemmissa tilaisuuksissa :)
PS2. Itse asiassa nyt tuntuu, että voisin olla ostamatta uutta tuoksua vähintään vuoden verran tai enemmän...ellen sitten ostaisi Fougere Royalista varapulloa. Se olisi ensimmäinen kerta, kun tekisin niin jonkun tuoksun kohdalla.