Jules kirjoitti:
Rehellisesti sanottuna en pidä manipuloituja kuvia valokuvina, vaikka ne valokuvista koostuisivatkin - ne ovat tietokonetehtyjä. Omiin kuviini teen aina vain vaadittavat perussäädöt - ilman niitä digikuva ei ole "valmis".
Tarkennan vähän, eli minulle henk.koht. kuva on käsitelty myös niillä pienillä perussäädöillä. Manipulaatiot on sitten juttu ihan erikseen. Tiedän olevani naurettavan vanhoillinen tässä asiassa, mutta en vain voi sille mitään, että digikuvien parantelu tietokoneella tuntuu jotenkin.....huijaukselta? Mitä se ei tietenkään ole, tiedän sen kyllä. Sitäpaitsi onhan filmille kuvatessakin voinut kehitysvaiheessa kaiketi vaikuttaa kuvan opminaisuuksiin, että eihän se digikuvan jälkikäsittely ole tavallaan sen kummempaa.
Minulla on joitakin valokuvausta käsitteleviä kirjoja, joista suurin osa nimenomaan digikuvauksesta. Yhdessä kirjassa taisi olla lopussa muutaman suomalaisen valokuvaajan haastattelu ja niitä lukiessani nyökyttelen hanakasti päätäni heidän selittäessään tuota digikuvien jälkikäsittelyä. Se siis kuulostaa minusta oikein järkevältä ja asialliselta ja siltä, että se on todellakin osa digikuvauksen koko prosessia. Mutta, silti koen asian tunnetasolla jotenkin ristiriitaisesti. No, tämä nyt on vaan tällainen mun oma suhtautumisongelmani.

Ihania kuvia Kamicha! Mun suosikki on tuo party crasher.

Toisaalta tuo ensimmäinen kuva henkii ihanaa mykkäfilmien aikaista draamaa ja diivailua.
