*ihan äimänä*

No onpas siinä taas kuvia! Upeita ovat, Jules!

Mun kuvani on aina enemmän ja vähemmän mahdollisimman vähällä vaivalla/helposti/yksinkertaisesti aikaansaatuja räpsäisyjä. Jotenkin mun amatöörivalokuvaajaharrastelijasisimpäni on sitä mieltä, että mitä alkuperäisempää sen parempaa. Vaikka sitten taas toisaalta rakastan myös kuvien käsittelyä ja kuvankäsittelyohjelmalla kikkailua. Kuvaan jiipekkinä ja yritän kaikki "asialliset" kuvani pitää mahdollisimman vähän käsiteltyinä. Joskus onnistuu niin, että ei tarvitse mitään käsittelyä, joskus pitää pieniä säätöjä tehdä. Mutta mä olen selkeästi sellainen mutu-kuvaaja enkä oikeasti ymmärrä valokuvauksen päälle mitään. Tai no, ehkä keskivertoa pikkuisen enemmän mutta koen silti olevani tyhmä kuin saapas ja kuvaamiseni on enemmän kokeilua ja vahinkoja kuin tietoista tekemistä.

_________________
Le Monde des Rêves
“Time you enjoy wasting is not wasted time.”

Upeita kuvia molemmat, mutta itse pidän enemmän alemmasta. Siinä on jotain taianomaista!
Kävin joskus aikoinaan tuotekuvauskurssin, mutta se oli sellainen pintaraapaisu ja siitä on niin kauan ettei ole jäänyt oikein mitään hyödyllistä studiokuvauksesta mieleen. Harmi että en hoksannut kuvata tuolla kurssilla hajuvesiä, vaan kuvauksen kohteena minulla oli viinipullot.

_________________
http://haistaite.com/

Kiitoksia vain, Mohn ja Calypso!

Minäkin olen, Mohn, kanssasi aivan samaa mieltä, että mitä alkuperäisempää, sen parempaa (pätee useimmiten sekä valokuviin että hajuvesiin :) Rehellisesti sanottuna en pidä manipuloituja kuvia valokuvina, vaikka ne valokuvista koostuisivatkin - ne ovat tietokonetehtyjä. Omiin kuviini teen aina vain vaadittavat perussäädöt - ilman niitä digikuva ei ole "valmis". Joskus todella harvoin leikin pienillä ja vähillä manipulointitaidoillani, ja silloinkin teen sen niin, että kuvan varmasti huomaa manipuloiduksi. Aito valokuva on poikaa! Nuo Habit Rouge-otoksetkin kuuluvat siihen aitojen kategoriaan.

Aziyade, tuo vanha linssilude halusi kuvaan.





Mutta eiköhän ikuinen party crasher ja myöskin linssiluteiden linssilude Tea for Two päättänyt pilata koko ilon.

_________________
Oh deer.

Tarkennan vähän, eli minulle henk.koht. kuva on käsitelty myös niillä pienillä perussäädöillä. Manipulaatiot on sitten juttu ihan erikseen. Tiedän olevani naurettavan vanhoillinen tässä asiassa, mutta en vain voi sille mitään, että digikuvien parantelu tietokoneella tuntuu jotenkin.....huijaukselta? Mitä se ei tietenkään ole, tiedän sen kyllä. Sitäpaitsi onhan filmille kuvatessakin voinut kehitysvaiheessa kaiketi vaikuttaa kuvan opminaisuuksiin, että eihän se digikuvan jälkikäsittely ole tavallaan sen kummempaa.

Minulla on joitakin valokuvausta käsitteleviä kirjoja, joista suurin osa nimenomaan digikuvauksesta. Yhdessä kirjassa taisi olla lopussa muutaman suomalaisen valokuvaajan haastattelu ja niitä lukiessani nyökyttelen hanakasti päätäni heidän selittäessään tuota digikuvien jälkikäsittelyä. Se siis kuulostaa minusta oikein järkevältä ja asialliselta ja siltä, että se on todellakin osa digikuvauksen koko prosessia. Mutta, silti koen asian tunnetasolla jotenkin ristiriitaisesti. No, tämä nyt on vaan tällainen mun oma suhtautumisongelmani.

Ihania kuvia Kamicha! Mun suosikki on tuo party crasher. Toisaalta tuo ensimmäinen kuva henkii ihanaa mykkäfilmien aikaista draamaa ja diivailua.

_________________
Le Monde des Rêves
“Time you enjoy wasting is not wasted time.”

Voi jesta täällä on upeita kuvia! Ihan mielettömän hienoja ihan kaikilla teillä! Mulla ei oo kuin perus digikamera ja valokuvailen todella harvoin mitään

_________________
http://tuoksuttelija.blogspot.com/

Kurkkii sieltä takaa niin kuin lapset, kun aikuisia kuvataan :)

Niin on lupa ajatella :) Minäkin elin joskus semmoista vaihetta, Mohn. Ja käsittelyähän se toki onkin, mutta pakollista sellaista, jos haluaa kuvan toistuvan sellaisena kuin silmä sen luonnossa näkee.

No onhan jo skenen järjestely ja valaiseminenkin manipulointia, saatikka sitten linssien valinta + muut lisukkeet, kuvakulman valinta...

Minä en ole todellakaan kuvaamisen suhteen puristi - mutta koska ne vähät kuvauskeikat, joita teen toisinaa tuottavat yleensä massoittain kuvamateriaalia pyrin siihen että aineisto on mahdollisimman käyttökelpoista sellaisenaan. Toisaalta dokumentoiva kuvaaminen on tässä suhteessa haastavaa, valaistusolosuhteet ovat usein vaativat - puhumattakaan nyt siitä, että ihmisiä kuvatessa pitäisi tallentaa autenttisia tilanteita siten, että ne myös miellyttävät silmää valokuvina.

Purismin puute johtuu kyllä siitäkin, että näen kuvamateriaalin raaka-aineena muulle työlle, graafiselle suunnittelulle, 3D mallinnukselle ja ohjelmoiduille visuaaleille.

Jäin aikanaan, joskus 15 vuotta sitten pois harrastajavalokuvaajien piiristä, kun korpesi se asenne. Tuntui siltä, että valokuvaamiseen on Yksi Ainoa Oikea Tapa - ja tapaamisissa keskusteltiin siitä, onko joku varjo valokuvatun Skodan alla tukossa vai ei, kenenkään ei tullut mieleen sanoa, että kuva on ihan helvetin tylsä. Ja en nyt tarkoita sitä, että minusta tässä ketjussa olisi tylsiä kuvia, päinvastoin - ehkä vaan sitä, että taidetaan sitä samaa asennekasvatusta valokuvauksesta kiinnostuneille jakaa edelleen. Tarkoituksena on tietty pitää säälittävät harrastajaraukat nöyrinä ja keskittymässä kuviensa teknisiin virheisiin - sillä olisihan se perseestä jos vaikka joku veisi leivän koulutetun vanhan liiton miehen suusta...

Pahoittelen avautumista.

Still-lifen kuvaaminen on kyllä ihan luksusta, kun valotusta voi kaikessa rauhassa haarukoida juuri sellaiseksi kun haluaa. Jalustalla saisi kuviin laatua, mutta arvostan niin kovin käsivaran joustavaa rajausmahdollisuutta ja nopeutta.

_________________
Oh deer.

Sama täällä.

Äh, mulla kysymys on enemmän tunteesta tuon käsittelyn suhteen ja mitä siitä ajattelen. No, kaippa se on hiusten halkomista yrittää asiaa enempää selventää. Niin ja minäkin siis käsittelen kuviani, joskin olen täysin amatööri siinäkin.

Minä olen tavallaan kasvanut valokuvaamiseen, äitini kuvasi aikoinaan paljon ja hänen ansiotaan lienee, että itsekin olen asiasta ollut aina kiinnostunut. Jäänyt mieleen kun olimme luokan kanssa lukiossa opintoreissulla ja minä heiluin naurettavan huonolaatuisen filmipokkarini kanssa räpsimässä kuvia kaikesta mahdollisesta, ja sitten jossain jonkun temppelin raunioilla joku turisti jostain toisesta seurueesta tuumasi, että mä olen kuin joku japanilainen turisti ikään....

Minun kohdallani haluja kuvata on enemmän kuin taitoa. Minäkään en kestä Kamichan kuvauksen tyyppejä, ihan sama mistä on kyse, niin tietynlainen kuristava kontrolli ahdistaa aina.

_________________
Le Monde des Rêves
“Time you enjoy wasting is not wasted time.”

Joo, ja oikeastaan tuo oli oma kömpelö tapani yrittää sanoa, että jos valokuvaaminen kiinnostaa, niin antakaa palaa omalla tyylillä ilman estoja. Digitaalikamera, jopa pokkari on mahtava väline, palautteen omista valinnoista saa välittömästi. Ja mitään vikaa ei ole siinäkään, jos vaan kuvaa, ilman intohimoja. Kuvilla on väliä.

_________________
Oh deer.

Samoin kännykät. Niilläkin voi saada hienoja kuvia, kun vain käyttää mielikuvitusta. Eikä tarvitse olla kummoinen känkylä.

Paras kamerahan on se mikä on mukana. Tuntuu että järkkärin hankkimisen jälkeen kuvaaminen on vähentynyt, koska sitä ei tietenkään tule kuskattua kaikkialla mukana, ja pokkariin ei ole muka enää tyytyväinen. Kännykällä tulee varmaan useimmiten räpsittyä, sillä sehän on aina käden ulottuvilla. Minulla on Nokian N8 ja siinä on ihan kelvollinen kamera.

_________________
http://haistaite.com/

Jep. Mielikuvituksella pärjää pitkälle.