Koomitus kirjoitti:
Jaques Bogartin One Man Show!
(...) Omaan nokkaan tämä on ihan kiinnostava ja käyttökelpoinen, hammastahnamaisen aromaattinen chypre. (...) Ja huomaan nauttivani tästä selvästi enemmän jonkun toisen päällä. Toimistooni jäi aromaattisen alun jälkeen aika sankat jälkilöylyt: junnaava puinen soundi, jossa on vähän kuin tupakkaa, kanelia ja frankinsensia. Ei yhtään hassumpaa!
Siteeraan itseäni, koska haistoin osapuilleen saman soinnun tänään.
Jos olet kuten minä, eli One Man Show on sinulle hyvä mutta vähän överi, neuvon vetämään tyypit omasta tai jonkun tyypin Cartier Santoksesta. Se on vähän kuin Azzaro Pour Hommella laimennettu OMS - ja (rinta)karvan verran vähemmän macho kuin kumpikaan noista.
Samalla palaan erittelemiini nuotteihin marginaalisesti viisaampana. Se, minkä koin kanelina, on todennäköisimmin ollut neilikankukka. Suitsuke ja tupakka taas ovat usein enempi kokijakohtaisesti rakenneltuja hajukuvia, jotka vaihtelevat aika paljon omaelämäkerrallisten referenssituoksujen mukaan. Muskotti saattaisi tässä tapauksessa selittää paljon - ainakin itse aistin sen usein vähän suitsukemaisena ja suuta kuivattavana. (Ja kyllä näissä on lisäksi jotain hartseja kummassakin.) Hentojen sitrus- ja/tai vetivertuoksujen kontekstissa muskotti voi minun mielestäni jopa synnyttää vaikutelman nahasta. Tupakkakin on kai ennen kaikkea makeampien pohjanuottien paakkuuntumisenestoaine, jonka karaktääri on karvas ja joskus suolainenkin, mutta joka ei sinänsä ole helposti eristettävä, välittömästi tunnistettava tai yhtäläisesti koettu.
Aikajanalla homma näyttää tältä:
Azzaro Pour Homme (Gérard Anthony, Martin Heiddenreich, Richard Wirtz 1978) - Jacques Bogart One Man Show (Roger Pellégrino 1980) - Cartier Santos (tuntematon 1981)