Minusta on kovin mukavaa saada positiivista palautetta. Tosin sitä tulee äärimmäisen harvoin. Enkö siis tuoksu muiden mielestä yhtä ihanalle kuin itseni mielestä?
En muista saaneeni koskaan suoranaista negatiivista palautetta (paitsi jälkikasvulta toisinaan, yleisin kommentti on, että haisen ihan mummolta). Kerran sain hieman kärsiviä katseita osakseni ja aavistuksen vaivautunutta liikehdintää, kun oltiin tyttöporukalla lähdössä liikenteeseen ja valmistauduimme yhdessä siskoni luona, kellarikerroksen pienehkössä vierashuoneessa. Suihkautin itseeni Thierry Muglerin Alienia (senkin tein muuten vessassa, en siellä huoneessa). No, olin itsekin hetken aikaa aika lailla pöllämystynyt.
Sittemmin olen pyrkinyt Alienini suihkimaan hyvissä ajoin. Toisaalta samaisesta Alienista on tainnut pari kertaa tulla ihan positiivinenkin maininta. Kerran naispuolinen ystävä (mielestäni vähän negatiiviseen sävyyn) kysyi käytänkö jotain miesten tuoksua, kun ylläni oli Dieselin Fuel For Life Femme.
Kerran jossain pippaloissa istuin sohvalle ja vieressä ollut ystävätär nojasi puoleeni ihastuksissaan ja totesi, että tuoksunpas hyvälle. Siihen Käly-To-Be tuumasi, että "Mohn tuoksuu aina hyvälle!".

Sillä kertaa taisin huokua The Body Shopin Amoritoa.
Baarissa olen saanut kaksi kertaa kuulla tuoksuvani hyvältä. Toinen kehuja oli keski-ikää lähestyvä ulkomaalaistaustainen mies ja tuoksu oli joku Escadan Me-sarjan tuoksuista (olisko ollut Incredible Me) ja toinen tuttavan ystävä, nuorehko mies, joka totesi palattuani vessasta, että onpas hyvä tuoksu! Olin siis vähän lisännyt sitä vessakäynnin yhteydessä. Kyseessä oli Christian Audigierin Ed Hardy Women's EdT.
Minulle tuoksut ovat myös osa henkilön viehättävyyttä. Itsekin siis haluaisin ajatella, että käyttämäni tuoksu lisäisi minun viehättävyyttäni muiden nenissä. Ainoa mistä en itse pidä ja josta kärsin on hajuvedeltä käryäminen eli sen liikakäyttö.
Olen vasta hiljakkoin tajunnut olevani aistiyliherkkä ja yksi siihen liittyvä piirre on se, että aistittu haju ei normaaliin tapaan lakkaa pikkuhiljaa tuoksumasta ihmisen siihen tottuessa, vaan se saattaa jopa voimistua entisestään ajan kuluessa. Enkä toisaalta ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi edes käyttää hajusteita siinä määrin, että tuoksu ympäröi hänet vähintään metrin säteellä...