Katsaus kokoelman kehittymiseen vuoden aikana.
Minulla on tuoksuja kokopulloina 37 ja yksi yhteiskäytössä miehen kanssa niin, että se on ensisijaisesti miehen varastoissa. Kahdella pullolla on varapullo. Vuoden aikana olen ostanut itselleni 23 pulloa

- joista kaksi myin melkeinpä saman tien pois. Dekantteja ja minipulloja on 10. Kokoelmaani hallitsevat Sergen löhnöilytuoksut, niitä on kertynyt peräti viisi. Hermes'n tuoksuja olen kerännyt kolme, Aqua di Parmaa, L'Artisania, Lolita Lempickaa, CdG:tä ja ELdOa kaksi. Muita onkin sitten vain yksittäisiä (ja näissä huomioissa ei ole laskettu minejä ja dekantteja, Hermes parantaisi asemiaan ja Guerlain tulisi mukaan, jos nämä huomioisin).
Minipulloja ja ehkä dekanttejakin on tulossa vielä lisää ennen vuodenvaihdetta. Ja saa nähdä, sorrunko vielä yhteen joulupulloonkin

- Aziyade maistuu niiiiin hyvältä tähän aikaan vuodesta. Eau Lentekin oli ihana talvinen maustepläjäys. Ai niin, ja CdG:n Jaisalmer, jonka olin jostain syystä täysin ohittanut ennen edellistä Helsinki 10 - keikkaa. Se on ehkä vähiten rakastettuja CdG:n suitsuketuoksuja, mutta minulle sen lämmin mausteisuus ja vahva frankinsensi kolahtivat täysillä.
Ensi vuoden ajattelin pärjätä pullo / kk tahdilla - tein sitä varten jo taulukonkin. Saattaa olla, että joku pullo lähtee myös kiertoon... Parfumerie Generalea tulee varmasti lisää - ja avaan ovet Annick Goutalille ja Diptyquelle (no onhan minulla jo varjot vedessä dekanttina).
Jickyä alan metsästää aktiivisesti kirppareilta ja huutokaupoista, sen voin ostaa kun hyvällä hinnalla vastaan tulee.