Vielä vähän heränneempi suurkiitos tapahtuman järjestäjille! Olen aivan häkeltynyt siitä, miten fiksuihin, hauskoihin, kauniisiin, tyylikkäisiin, sivistyneisiin, mielenkiintoisiin ja eksentrisiin tuoksuharrastajiin sain eilen tutustua! Olette häkellyttävän ihania! EnsI tapaamiseen on saatava myös Ilonahelsinki, Jaakiem sekä tietenkin toxu! Ja ehkä foorumin myötä muutama uusi tuoksuharrastaja!
Illan löyhä ohjelma toimi todella hyvin, ja allergikkona haluan vielä erikseen kiittää haistelujärjestelyjä ja haistelutilan tehokasta ilmanvaihtoa!
Testasin iholle neljää tuoksua:
Eevan Tompan Lavender Palmia, joka lupausten mukaisesti korvaa poikaystävät. Tuoksui siltä, miltä toivoin, että laventelisuklaa olisi maistunut.
Kamichan Feu d'Isseyta, joka oli elämys. Hämmentävä sekoitus arkisia tuoksuja ainutlaatuisella remixillä. Vähän kuin kertoisi vitsin, joka on omasta mielestä niin hauska, ettei ehdi kertoa sitä loppuun ilman pientä hysteriaa. Jee! Un Jardin sur le Nil oli ihanan vihreä ja tomaattinen, mutta sen myskit (?) olivat aavituksen päällekäyvät, odotan, että pääsen kokeilemaan sitä uudelleen kesällä. Suureksi yllätyksekseni ihollani parhaalta tuoksui kuitenkin Etron Ambra

luonnolliseltä, lempeältä, pehmeältä! Täytyy testata Stockalla uudelleen.
Niin, lankesin myös Kiellettyyn rakkauteen
Otin illasta paljon kuvia, myös pullopornoa, lähettelen niitä foorumille lähipäivinä!