Jatketaan täällä keskustelua vuoden 2013 parhaista julkaisuista viime vuoden topikin tapaan. Tai julkaisuista ylipäätään, jos tuntuu ettei mikään ansaitse parhaan mainintaa. Mikä tai mitkä olivat vuoden 2013 mielenkiintoisimmat tuoksujulkaisut? Vastasivatko tuoksut odotuksia vai jouduitko pettymään?
Vuosi 2013 toi mielestäni paljon paljon tyhjänpäiväisyyksiä, mutta oikeasti hyvistä tai kiinnostavista tuoksusita minulla tulee mieleen nyt ainakin nämä:
Diesel - Loverdose TattooOdotukset olivat todella korkealla tämän kohdalla, sillä rakastan alkuperäistä Loverdosea. Kun ensimmäistä kertaa haistelin Loverdose Tattoota paperiliuskalta, petyin todellakin, sillä se ei vastannut ollenkaan odotuksiani. Tuoksu oli minun makuuni aivan liian kevyt, kukkainen ja marjainen. Onneksi kuitenkin kokeilin vielä tuota myöhemmin, ja huomasin olleeni aikaisemmin väärässä. Onneksi! Kyllähän se on selvästi raikkaampi ja marjaisempi kuin edeltäjänsä, mutta kyllä siinä on myös pohjalla se sama makeus ja tummuus mitä Loverdosessa rakastan! Eli oikeastaan se täytti odotukseni aivan tismalleen, ehdottomasti hankintalistalla!
Diesel - Fuel For Life SpiritMaskuliininen versio Loverdosesta, kanelia ambraa puuta, what not to like? Tämä on pakko hankkia! Itseasiassa tämän tuoksun ilmestyminen tuli minulle täytenä yllätyksenä. Bongasin sen vain sattumalta kun olin shoppailemassa, ja rakastuin täysin. Tällä kertaa ei siis ollut ennakko-odotuksia mukana sotkemassa.
Histoires de Parfums - Hemingway 1899Mielenkiintoisen kuuloinen tuoksu mielenkiintoiselta talolta. Sitäpaitsi, voiko vaniljan, kanelin, vetiverin ja ambran yhdistelmä olla muuta kuin hyvä?
Illamasqua - Freak ScarabNuottilista näyttää mielenkiintoiselta, etenkin tuo Mousse de Sax, josta minulla ei ole oikein käsitystä että mitä se pitää sisällään. Tätä en ole siis päässyt nuuhkimaan vielä.
Aquolina - Black SugarGourmandien ystävänä tämä kiinnostaa. Pink Sugar ei ole niinkään mieleeni, mutta ehkä tämä voisi olla?
Lolita Lempicka - L`Eau de Minuit Edition 2013Arvostelujen mukaan tämän pitäisi olla paljon lakritsaisempi kuin aikaisemmat. Tiedä sitten miten samankaltainen tämä on viime vuoden Au Masculin Eau de Minuitin kanssa?
Juliette Has a Gun - AnywayTulee mieleen että onkohan tämä samankaltainen kuin Not a Perfume? Mutta siis sillä erolla että myönnetään että se sisältää muitakin kuin yhden molekyylin.

Tätä kyllä haluan päästä haistamaan, kiinnostava uutuus, joskaan en usko että minun tyyliseni varsinaisesti.
Thierry Mugler Les Liqueurs de Parfums CollectionThierry Muglerin Limited edition flankkerit ovat aina kiinnostavia, niin nämäkin. Etenkin kun pidän viinanuoteista hajuvesissä.
Burberry - Brit RythmMiksi minulle tulee tämän markkinointityylistä mieleen surullisen kuuluisa Hilfigerin Loud.

Olisi kiva päästä haistamaan tätä ja päästä toteamaan, että onnistuiko Burberry siinä paremmin mitä Hilfiger yritti?
Heh, näköjään olen haistanut noista hyvistä/kiinnostavista uutuusjulkaisuista vain kahta. Paljon on uutuuksiakin tullut tänä vuonna haisteltua, mutta suurin osa niistä on mennyt sinne tyhjänpäiväisyys- tai evvk-lokeroon.